SAVUKALASALAATTI (n. 8 annosta) 3,5 dl pitkäjyväriisiä 7 dl vettä 2 vihannesliemikuutiota Keitä riisi paketin ohjeiden mukaisesti. Valuta. Huuhtele pikaisesti kylmällä vedellä lävikössä ja anna jäähtyä. 1 punainen paprika 1 oranssi paprika 3 keskikokoista tomaattia 1 pieni purjo 1 keskikokoinen kesäkurpitsa 1 kirpeä omena 1 punasipuli 1 nippu ruohosipulia 10 ml sormisuolaa 5 ml rouhittua mustapippuria 1 puristetun sitruunan mehu 0,5dl valkoista balsamicoa 0,25 dl neitsyt oliiviöljyä 500-700 gr savukirjolohta Kuutioi paprikat ja tomaatit. Puolita purjo ja leikkaa ohueiksi siivuiksi. Leikkaa kesäkurpitsa pituussuunnassa kahdeksaan lohkoon. Leikkaa pois osa maldosta. Siivuta. Kuori kirpeä omena ja leikkaa kuutioiksi. Silppua punasipuli hienoksi. Laita kulhoon riisi, kaikki vihannekset, sormisuola ja mustapippuri ja saksi ruohosipulinippu sekaan. Sekoita hyvin. Lisää sitruunamehu, balsamico ja oliiviöljy. Sekoita varovasti. Perkaa savukirjolohi, lisää pieninä paloina salaattiin, sekoita varovasti. Anna maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia, maku vain paranee jos saa tekeytyä pidempään.